lauantai 27. syyskuuta 2014

Kotimatka - kaikki lysti päättyy aikanaan....

Lauantai-aamuna on outo ja hiukan haikeakin fiilis - eikö enään lähdetäkään mopoilla mihinkään ;) 

Päivä kuluu tuliaisia hankkiessa ja Las Vegasin elämää edelleen ihmetellessä. Kello 18:00 treffaamme respassa ja lähdemme hyvissä ajoin kohti lentokenttää.


Tyylillä loppuun saakka ;)

Lennot sujuvat hyvin, ja Lontoon kautta koukaten olemme Helsinki-Vantaan lentokentällä sunnuntai-iltana kello 23:30 - ja jopa kaikki matkatavarat tulevat perille.


Kotomaassa jälleen...

Tämä ikimuistoinen reissu oli tehty hauskoista hetkistä, huumorintajuisista ja iloisista ihmisistä, upeista maisemista ja mahtavista teistä - ja toimivista Harley Davidsoneista ;) Allekirjoittanut veti matkanjohtajan roolissa ensimmäisen Ameriikan matkansa, ja tämän kokemuksen perusteella voin vain toivoa ettei jää viimeiseksi!

Kiitos koko poppoolle - Ilselle, Kaitsulle, Vuokolle, Jarmolle, Minnalle, Jukalle, Sepolle ja Raimolle. Tällä tiimillä oli lystiä!

Reissusta on tulossa vielä videokooste, kunhan sen työstämiseen löytyy aikaa - materiaalia on yli 100 Gigaa. Linkki tulee myös tänne aikanaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

- Mika -



perjantai 26. syyskuuta 2014

Mammoth Lakes – Las Vegas

Aamu on raikas, ja se saattaa johtua siitä että Mammoth Lakes on suosittu talvihiihtopaikka ;)

Kahdeksalta aamukahvit ja respassa kuulemme että eilisiltainen maanjäristys oli luokkaa 3 Richterin asteikolla.

http://www.volcanodiscovery.com/earthquakes/quake-info/817427/M3.0-Fri-26-Sep-10km-E-of-Mammoth-Lakes-California.html


Mammoth Lake jää peräpeiliin... lähtövalmisteluja aamulla


Ensimmäinen ajopyrähdys on luokka 80 mailia, ja pysähdymme pieneen Big Pinen kylään aamupalalla ja tankille - tai oikeastaan olimme jo ajamassa siitä ohi, mutta teimme kuitenkin U-käännöksen koska Vuokon tankissa ei ollut enää menovettä kuin 50 mailille. Päätös osoittautui enemmän kuin hyväksi, koska myöhemmin totesimme että ilman tuota tankkausta kaikilta olisi bensa loppunut ennen seuraavaa huoltoasemaa! Tässä kohtaa kevennetään ajovarustusta, rohkeimmat jatkavat jo T-paidoilla.

Jätämme Death Valleyn tällä kertaa väliin ja lähdemme kiertämään sitä pohjoisen kautta upeita mutkateitä nautiskellen. Motoristinsielu lepää nopeilla ja kumpuilevilla vuoristoteillä kunnes putottaudumme taas alas vuorilta - todella pitkiä aavikkosuoria sen jälkeen riittää ;) Kaikilla ei nuo vuoristomutkat kuitenkaan tänä aamuna ole mennyt putkeen, eräässä tiukassa mutkassa makaa rekka kyljellään...


Naatiskelua


Myös suoria riitti, maisemia oli aikaa katsella ;)


Aavikoilla tuulee melkoisesti, tiellä pyörivien pensaiden kanssa saa olla tarkkana (kyllä - näitä olin nähnyt aikaisemmin vain elokuvissa...) ja sattuupa meillä hauska tilanne kun pieni trombi lähestyy aavikolla nostattaen pölyä ja hiekkaa ilmaan. Näemme se jo useiden mailien päästä, ja jostain ihmeen syystä se ylittää tien juuri meidän kohdalla - ajoitus kohdillaan! Hiukan jarrua, ettei ole silmät täynnä hiekkaa ;)

Seuraava tankki Death Valleyn itäpuolella, kaupasta löytyy myös salmiakkia ;) Huoltarilla kuulemme että Las Vegasissa on ukonilma - noooh, meillä on vielä kahden tunnin ajomatka sinne, se ehtii väistyä alta!


Tauko paikalla Death Valleyn itäpuolella. Huomaa samiakkipussi etualalla!



Löytyykö parkkipaikalta Ilsen uusi mopo? Intruder myyntiin?


Loppumatka taittuu moottoritiellä kohtuullisen kovassa tuulessa, lämpöä alkaa taas riittämään kun lähestymme Vegasia. Ajatus oli vielä kurvata Las Vegasin Stripin kautta ennen pyörien palautusta, mutta päätämme ajaa suoraan vuokraamolle, koska kaukaa jo näkyy että saderintama tosiaan on kaupungin yllä ja toisaalta keli alkaa oleman jo taas sen verran kuuma, että ruuhkissa ei välttämättä enää mopoilusta nauti.

Las Vegas toivottaa meidät kuitenkin tervetulleiksi takaisin - taivas aukeaa ja aurinko paistaa, omaan visiiriin tulee vain 3 tippaa vettä. Kaarramme vuokraamon pihaan puoli viiden aikaa palauttelemaan mopoja. Trippi näyttää 3652 mailia eli 5877 kilometriä!


Reissun kokonaismitta 3652 mailia eli 5877 kilometriä


Viimeinen parkkeeraus Eagleridersin pihalla :(


Jukan bootsien Ameriikanmatka jatkuu vielä - roskalavalla ;)


Siellä lepää... kaikkensa antaneena.


Pieniä reissun "rasituksia" mopoista löytyy, mutta saamme kuitenkin ne tarkastuksesta läpi ilman lisäkustannuksia - taksit alle ja hotellille!

Kapsäkit kekoon Golden Nuggetin respan lattialle ja ihan ensimmäiseksi kypäräkaljalle Ice Bariin - ne olemme ansainneet ;)


Viimeiset kypäräkaljat!


Illallinen nautitaan Golden Nuggetin italialaisessa Grotto-ravintolassa. Ilse tarjoaa porukalle skumpat, ja pöydän ympärillä fiilistellään päivän ja reissun kokemuksia - ja suunnitellaan jo uusia seikkailuja ;)


Kippis hienolle reissulle!

Koko porukka signeeraa kaksi Suomen lippua, jotka ovat liehuneet Kaitsun ja Ilsen (loppumatkasta allekirjoittaneen) pyörän perässä. Allekirjoittanut menee ensimmäisen kerran reissun aikana sanattomaksi, kun kiitokseksi reissusta saan toisen lipun ja porukan hankkiman, koko matkan Kaitsun laukussa olleen Golden Gate hupparin. Kiitos Ilse, Kaitsu, Vuokko, Jarmo, Minna, Jukka, Seppo ja Raimo!


Kiitos!


Illallisen jälkeen vielä Fremont Street Experience klo 23:00 näytös ja sen jälkeen nukkumaan. Huomenna päivä Vegasissa ja illalla klo 21:20 Boeingin nokka kohti Lontoota!



torstai 25. syyskuuta 2014

Lake Tahoe – Mammoth Lakes

Tänään ajetaan Lake Tahoelta Mammoth Lakesille. Alkumatkasta komeita vuoriston ylityksiä kapeilla mutta hyväkuntoisilla passeilla. Ilma on kohtuullisen kylmä vuoristossa, tänään tarvitaan päälle "maksimivarustus".


Tänään myös pakollinen ostosreissu HD-kauppaan ;)

Hulppeat kansallispuistot eivät lopu tällä matkalla ja tänään vuorossa yksi kuuluisimmista, Yosemiten kansallispuisto. Puut käyvät harvemmiksi ja jylhät kalliot yleisimmiksi. Yosemiten korkein vuori Mt. Lyell kohoaa 3997 metriä merenpinnasta. Ihan niin korkealle emme mene mutta tietä pitkin noin kolmeen kilometriin kuitenkin.


Myös Yosemitella näkyy paljon palanutta metsää.


Poikkeamme myös Yosemite Valleyssa, joka yksi Pohjois-Amerikan kauneimmista paikoista jylhine kallioineen ja vehreine laaksoineen.


Yosemite


Kaitsu



Matkalla oli useampiakin "karhuvaroituksia". Tässä yksi Ilsen ikuistamana, taustapeilissä Vuokko.


Illallinen Mammoth Lakesilla takan ääressä lämmitellen. Veljekset Seppo & Raimo.

Päivitän tätä blogia sängyn päällä loikoillen, noin klo 22.50 paikallista aikaa. Pari kertaa ole hätkähtänyt kun sänky heilahtaa - maanjäristyksiä? Kyllä - Mammoth Lakesin alue on ilmeisen aktiivista aluetta ;)











keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Redding – Lake Tahoe

Kello lyö kahdeksan ja Harleyt pamahtavat käyntiin. Ensimmäinen etappi on lyhyt, ajamme kylille aamupalalle Lumberjacksiin. Aamupala onkin taas mallia "järjettömän iso", omeleteista olisi aamupalaksi vähintään kolmelle normiaamulle!



Lumberjack oli meitä vastassa aamupalapaikassa.


Tarjoilut oli jälleen aika lailla kohdillaan!

Aamupekoneilta lähdemme suuntaamaan kohti itää - moottoritiet ovat harvinainen näky myös tänään. Ajamme Lassen Vulcanic Parkin läpi, ja maisemat ovat henkeä salpaavia kun nousemme  2600 metriin.


Lassen Vulcanic Park - etualalla Minna, Jukka ja "The LoveBoat" ;)


Kurveja riitti tänään...


Minnan matkalaukut täyttyy paluumatkalla kävyistä...

Lassen Vulcanic Parkilta alaspäin lasketellessa Ilse ja Kaitsu siirtyvät keulille allekirjoittaneen jäädessä kuvailemaan letkaa. Parivaljakko katoaa pian maisemaan, ja löydämme heidät hetken päästä tienposkesta neuvottelemasta poliisisedän kanssa. Fiilistellessä vauhtia oli hiukan yli lain salliman, ja siitäkös Park Ranger innostui ;) Fast and Furious -parivaljakko selviää kuitenkin pienen selonteon jälkeen varoituksella ja matka jatkuu - kunhan saamme ensin poseerauskuvan otettua. Setä sammutti jo kerran vilkkuvalotkin, mutta saamme ne takaisin päälle kuvaa varten...


Fast and Furious.



Jarmo ja koira iltapäiväkaffeella kera järjettömän korvapuustin. Jarmo vasemmalla.




Baarin pitäjä innostui vetämään pari cowboy-biisiä kaffepaussin tunnelman luomiseksi...


Lake Tahoeta lähestyessämme maisema alkaa täyttymään  savusta. Paikallisilta kuulemme, että järven länsipuolella on metsäpalo, ja muutaman kymmenen mailin päästä savun alkulähde jo näkyykin sammutuskopterien pörrätessä alueen yläpuolella.


Metsäpalo savut levittäytyivät kymmenien mailien päähän.


Lake Tahoe

Lake Tahoella yövymme Basecamp-hotellissa. Illala syömään erikoiseen Fire & Ice -ravintolaan, jossa wokki-tyyppisen annoksen raaka-aineet kerätään itse kulhoon ja kokki paistaa ne isolla levyllä odottaessa - nammm, bueno!


Fire and Ice

tiistai 23. syyskuuta 2014

Garberville - Redding

Startti aamukasilta, pyörät vielä märkiä aamukasteesta mutta onneksi Voge ystävällisesti pyyhkii suurimmat kasteet pyörien penkiltä - KIITOS!

Suuria ja suurempia puita näkyy alkumatkasta ja noin 60 mailin pyrähdyksen jälkeen pysähdymme Starbucks -cafeeseen aamupalalle. Hulppeita luonnonpuistoja riittää tänään, Humboldt Redwoond State Park, Redwood National Park, Trinity National Forest... hulppeita, vuoristoisia mutkateitä siis edessä ja maisemat ovat kohdallaan. Motoristin sielu lepää!



Garbervillen aamu sarastaa.


Tietyömaat pysäyttivät matkan sopivasti, aamujumpan aika punaisissa valoissa, jumpan vetäjänä Mika ;)



Maisemat kohdillaan Trinity Forest Parkissa.



Kaitsu kurvailee ;)



Matkanjohtajan uusi työkalu - Alcatrazista hankittu vartijan pilli. 
Liikkuu, liikkuu!


Voge karkasi kastanjapuun kimppuun.


Nuoripari tauolla - pyörä parkkeerattu oikeaoppisesti varjoon!

Päivän päätepysäkkimme Redding ei ole kuuluisa mistään. Amerikkalainen pikkukaupunki mallia perus ja hyvä juuri siksi. Saavumme jo kolmelta iltapäivällä kaupunkiin, kauppareissu vielä mopoilla ja naatiskelemaan!



Voiko motoristi muuta toivoa ajopäivän päätteeksi - oma parkkiruutu, lämmin vastaanotto ja kylmä kypäräkalja!


Nooh... tietysti leppoisat oltavat poolilla on sitten vielä lisäekstraa!



maanantai 22. syyskuuta 2014

San Francisco - Garberville

Aamu alkaa San Faranciscolaisella breakfastilla hotellin läheisyydessä olevassa cafeessa. Tarkoituksena on päästä starttaamaan yhdeksältä, mutta lähtö venyy puoli kymmeneen respan tyttöjen säätäessä check outin ja autohallivarausten kanssa.

Liikkeelle kuitenkin päästään, ja suunta otetaan kohti Lombard Streetin "serpentiinejä", tie kiemurtelee 27 asteen rinteessä. Kahdeksan pyörän HD-letkamme tulee ikuistettua todennäköisesti kymmeniin kameroihin, koska paikalla on jo varsin paljon turisteja ihmettelemässä tätä San Franciscon kummallisuutta.


Lombard Street


Ilse Lombardilla.

Seuraavaksi edessämme on Joseph B. Straussin punaoranssinen luomus vuodelta 1937 - Golden Gate. Reissun kliimaksi, kohokohta, päämäärä - onhan tämä upea reissumme nimetty juuri tuon sillan mukaan ;)  Ajamme tuota 100 000 kilometriä teräsvaijeria sisältävää siltaa pitkin ulos kaupungista ja parkkeeraamme pyörät sillan pohjoispäähän, jossa hulppeimmat näkymät.


Golden Gate 2014


Rock!



Golden Gate siis nyt selätetty, mutta reissu jatkuu! Jatkamme kohti pohjoista pitkin ykköstietä, joka näyttää parhaat puolensa juuri San Franciscosta pohjoiseen. Mahtavia mutkateitä Tyynen meren rantaa nuollen, moottoripyöräilyä parhaimmillaan.


Ykköstiellä, jossakin San Franciscon pohjoispuolella ;)


Välillä mutkatiet sukeltavat metsään.


Tauko paikalla ennen Leggettiin saapumista.

Amerikassa kaikki on suurempaa, myös puut. Illansuussa pääsemme ajamaan puun läpi Leggetissä. Leggetin jälkeen reilu 20 mailia ja olemme päivän päättärillä Garbervillessä - pikasuihkut ja syömään!



 Ilse ja Kaitsu 2400 vuotta vanhan puun "alla"








sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päivä San Franciscossa

Päivä alkaa treffeillä hotellin aulassa klo 9. Suuntana Alcatrazin vankilasaari, ja päätämme "poikkeuksellisesti" kävellä lauttarantaan - yhteensä 1,7 mailia aamujumppaa! Saavumme Pier 33:lle ajoissa, ja täydennämme Alcatraz Landing Cafeessa hotellin niukkaa aamupalaa.

Alcatrazissa vierähtää pari tuntia, aimo annos mielenkiintoista historiaa aina vuodesta 1775 tähän päivään.


Seppo, Jarmo "Sikari Jack", Vuokko "Voge", Jukka "Nevadan Oranki", Minna, Raimo "El Raimo", Mika, Ilse ja Kaitsu








San Francisco Alcatrazin saarelta kuvattuna.



Jukka ja Minna - we were here!

Alcatrazista matka jatkuu Hard Rock Cafeeseen ja sieltä - kuinka ollakaan - HD-kauppaan tarvikeostoksille. Matkalaukut alkavat jo pursottaa HD-tekstiileistä, mutta aina pari paitaa mahtuu mukaan!


Paloautotkin on Ameriikassa isompia ;)

Paluumatakalla testaamme perinteistä sanfranciscolaista cable caria Fisherman's Warfilta downtowniin läpi ylös ja alas kumpuilevan Powell Streetin.



Cable Car

Illaksi tilataan "tila-auto", ja ajetaan rantaan syömään veikeään Rainforest Cafeeseen. Ruoka maittaa, ja paluutamatka hotellille jälleen tramilla - ja sitten nukkumaan, aamulla aikainen herätys.


Musta pitkä tila-auto ;)


Rain Forestissa oli tunnelmaa.